iHerb tilaus Suomeen tilausohjeilla

perjantai 22. tammikuuta 2016

iHerb vuonna 2016

Mitä uutta iHerb tilaajille on luvassa vuonna 2016? Tästä ja paljon muusta otan selvää tämänkertaisessa kirjoituksessa.

Aloitetaan iHerb alennuskoodeista. Järjestelmä pysyy samana, eli kaikki alennuskoodit ovat samanvertaisia ja ensitilaajan alennusta pystyy käyttämään vain kerran. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, on iHerb uudistanut omaa Rewards palkkio-ohjelmaansa ottamalla käyttöön 5 dollarin palkkiot kaikille uusille asiakkaille. Ohjelman mukaisesti alennuskoodia käyttävä uusi asiakas saa 5 dollarin suuruisen alennuksen ensimmäisen tilauksen arvosta riippumatta ja lisäalennuksena 5 %, mikäli tilauksen arvo on 40 dollaria tai enemmän.

Vuonna 2016 uutena asiana iherbiin on tullut kanta-asiakkuus ohjelma. Se palkitsee kaikkia asiakkaita 10% suuruisella alennuksella edellisen ostoksen loppusummasta. Alennus on käytettävissä seuraaviin tilauksiin. Kanta-asiakkuus alennus on voimassa 60 päivää viimeisestä ostoksesta lukien. Mikäli käyttäjä ei tee ostoksia seuraavan 60 päivän aikana, erääntyvät kanta-asiakkuus alennukset. Kanta-asiakkuus alennusta ei pysty nostamaan rahana. Alennusta saa vain tehdyistä ostoksista.

iHerb Rewards & Loyalty Credit kanta-asiakkuus ohjelma vuonna 2016
iHerb kanta-asiakkuus ohjelma palkitsee kaikkia tilaajia 10% lisäalennuksella seuraavista ostoksista.

Vuoden 2016 aikana iHerb tulee tarjoamaan asiakkaille alennuskampanjoita, joista ensimmäinen oli 10% alennus ja ilmainen toimitus yli 40 dollarin tilauksiin. Tämä tarjous oli voimassa 18. tammkuuta asti. Yli 40 dollarin toimituksissa kannattaa muistaa se, että paketista joutuu maksamaan arvonlisäveron. Suomessa arvonlisäverot pysyvät samoina: elintarvikkeiden alv on 14% ja yleinen alv 24%.

Mitä itse olen huomannut viimeisten vuosien aikana, niin tulli on nostanut profiiliaan ja tehostanut toimintaa huomattavasti. Se näkyy erityisesti siinä, että yli 35 euron arvoiset lähetykset joutuvat lähes aina tulliselvitykseen. Sinänsä tulli tekee työtään ja valvoo, että EU:n ulkopuolelta tilattu tavara pitää tullata, mikäli tavaroiden arvo ylittää 22 euroa. Järjestelmällisen tehokasta toimintaa tullilta, ainakin tilattujen pakettien arvon selvittämisessä. Tulliselvitys tehdään tullin oman nettipalvelun kautta.

Jos jotakin pitäisi vuodesta 2016 vielä mainita, niin se on valuuttakurssien heilunta. Kun verkkokaupan kotipaikka on Yhdysvalloissa ja valuuttana on dollari, silloin valuutan muutokset heijastuvat myös ostoskorin loppusummaan. Kiitokset vielä eräälle fiksulle lukijalle tarkentavasta kommentista. En lähde tämän enempää spekuloimaan valuuttakurssien muutoksia, etenkin kun omat ennustukset menivät kokolailla väärin. Totean vaan, että tällä hetkellä (6. kesäkuuta 2016) 1 eurolla saa 1.135 dollaria. Ulkomailta tilattaessa on otettava huomioon se, että Tulli ei käytä reaaliaikaista valuuttakurssia, vaan ulkomaan valuutan muuntamiseen tullausarvon määrittämiseksi he käyttävät Euroopan keskuspankin kunkin kuukauden viimeistä edellisenä keskiviikkona julkaisemaa valuuttakurssia. Tämä tarkoittaa sitä, että Tullin käyttämä valuuttakurssi on sama koko kuukauden ajan ja uudet valuutan muuntokurssit päivitetään joka kuukaudelle erikseen (vuodessa 12 valuutan muuntokurssi taulukkoa). Tullin kesäkuun muuntokurssitaulukon mukaan 1 EUR = 1,1084 USD.

Lisätietoja Tullin käyttämistä valuutan muuntokursseista http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/valuutan_muuntokurssit/


Last update: June 6, 2016

10 kommenttia :

  1. Tilasin iherbistä 35.50€,paketin niin ei tarvitse maksaa postikuluja.

    VastaaPoista
  2. Tämä asia ei suoranaisesti liity iHerbiin vaan DHL:ään. Eli 1.5.2016 alkaen DHL veloittaa 40€ lisämaksun jos hoidat tullauksen itse, vaihtoehtoisesti voi antaa heidän tehdä tullaus joka maksaa vähintään ~25€.

    VastaaPoista
  3. Lueppa vielä kerran se viimeinen lause ja kerro menikö jokin pieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieleen meni. Korjataan ! Ei pitäisi alkaa ennustamaan valuuttakursseja.

      Poista
  4. Tein viikonloppuna tilauksen iHerbille. Toimitusmuotona DHL. Huomasin vasta nyt kommentin jonka mukaan DHL veloittaisi lisämaksua jos hoidan tullauksen itse? Onko todella näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. DHL alkoi perimään lisämaksua itse tehdystä tullauksesta toukokuusta 2016 alkaen. Muistaakseni DHL veloittaa 40€ lisämaksun itse tehdystä tullauksesta. Jos annat DHL:n tullata paketin, silloin se maksaa vähemmän, eli jotain 20 euron tietämillä.

      Poista
  5. Jos tilaa alle 35eurolla niin eikö siis joudu tulliin vaiks enää ei Air Mail vaihtoehtoa ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä. Avaan tätä aihetta hieman laajemmin.
      iHerb paketissa on postitarra, johon on merkattu tilauksen arvo USA:n dollareissa (USD $). Suomeen saapuessa tullivirkailija näkee siis paketin päältä olevasta tarrasta tilauksen arvon. Suomen Tulli käyttää Euroopan keskuspankin kunkin kuukauden viimeistä edellisenä keskiviikkona julkaisemaa valuuttakurssia, joka on siis eri kuin reaaliaikainen USD-EUR valuuttakurssi. Suomen Tullin käyttämä valuuttakurssitaulukko vaihtuu joka kuukausi, joten niitä on vuodessa 12 kpl jokaiselle kuukaudelle. Jos tilauksen arvo ylittää 35 euroa valuuttamuunnoksen jälkeen, silloin se jää niin sanotusti ”tullin haaviin” ja siitä pitää tehdä tullin nettisivuilla saapumisilmoitus, eli käytännössä maksaa arvonlisävero (14% tilauksen arvosta). Tullin sivujen mukaan EU:n ulkopuolelta lähetetyt tavarat täytyy tullata, mikäli niiden arvo ylittää 22 euroa. Tämä 22 euroa siis laskettuna yleisen arvonlisäveroprosentin eli 24% mukaan. Luontaistuotteille ja elintarvikkeille on käytössä 14% arvonlisäverokanta, jolloin tavara saa olla arvoltaan 35 euroa, jotta siitä ei tarvitsisi maksaa valtiolle arvonlisäveroa. Minulla on jäänyt useita paketteja tulliin, tilauksen arvosta riippumatta. Alle 35 euron arvoisia tilauksia olen myös tulliselvittänyt lukuisia kertoja. Niistä ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa, mutta olen Tullin sähköisessä palveluksessa laittanut kauppalaskun jossa näkyy tilauksen sisältö ja arvo.

      Lyhyesti tiivistettynä voi sanoa, että vaikka tilauksen arvo jäisi alle 35 euron, se voi jäädä Tullin haaviin tai sitten ei. Tulli tekee aina silloin tällöin pistotarkistuksia, mutta yleisesti ottaen Tulli ottaa iHerb pakettien kanssa rauhallisesti, koska iHerb lähetykset eivät sisällä huumeita eivätkä muitakaan laittomia aineita. Toki täytyy muistaa että iHerb verkkokaupasta saa luontaistuotteita, jotka sisältävät pieniä määriä Suomen lääkeainelistalla olevia aineita. Tällaisia tuotteita ei saa tuoda maahan. Ja tällaisista Tulli on toki kiinnostunut, mutta koska valtaosa iHerb paketeista sisältää lähinnä D-vitamiinia, niin se olisi viranomaisten resurssien tuhlaamista, jotta jokainen iHerb paketti käytäisiin tarkasti läpi. Yleisesti ottaen olen Tullin toimintaan tyytyväinen. Eli paketin arvo alle 35 eurossa niin ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa, vaikka paketista tulisikin Tulliselvitettävän lähetyksen saapumisilmoitus.

      Poista
  6. Global Mail on nyt DHL:n kautta tuleva hitaampi lähetysmuoto. Tuovatko he paketin suoraan kotiin vai siirtyykä se EU:n sisällä postilaitoksen kuljetettavaksi? USA:n Amazon käytti joskus ennen jälkimmäistä toimitustapaa eikä mitään tulleja peritty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Global Mail kulkee DHL:n kautta Yhdysvalloista Suomen lentotulliin asti. Lentotullista iHerb paketti lähtee Suomen Postilaitoksen kuljetettavaksi eteenpäin. Posti toimittaa paketin joko sun lähipostiin (mikäli asut kerrostalossa) tai paketti laitetaan sun postilaatikkoon, mikäli asut omakotitalossa ja sinulla on lukoton postilaatikko. Pienin iHerb paketti mahtuu kyllä postilaatikkoon (paketissa esim. 4 kpl vitamiinipurkkia. Isommat proteiinitilaukset yms. eivät mahdu postilaatikkoon, vaan niistä tulee Postilaitoksen saapumisilmoitus ja sen voi hakea omasta lähipostista.

      Poista