Syksy tuo tullessaan kauniiden värien lisäksi paljon muutakin. Nimittäin nuha, kuume ja yskä ovat jokasyksyinen riesa suomalaisille. Vaikka sateet riepottelevat, säät viilenevät ja ympärillä olevat ihmiset pärskivät, voi syksystä selvitä ilman tukkoista nenää ja yskää. Tässä blogiartikkelissa kerron miten. Annan myös hyviä iHerb tuotesuosituksia, joilla voi suojautua flunssaa vastaan ja vahvistaa kehon immuunipuolustusta.
Hengitystieinfektioita esiintyy tasaisin väliajoin ympäri vuoden. Hengitystieinfektioita aiheuttavat muun muassa influenssavirukset ja RS-virukset. Esimerkiksi useat virusperäiset epidemiat alkavat koulujen ja päiväkotien alkamisen jälkeen elokuussa ja jatkuvat sen jälkeen tasaisesti syyskauden loppuun saakka. RS-viruksen aiheuttamat infektioepidemiat lisääntyvät marras- ja joulukuussa ja varsinainen influenssakausi starttaa vasta vuodenvaihteen jälkeen. Useiden asiantuntijoiden mukaan hengitysinfektioiden lisääntyminen syksyisin johtuu suurten ihmismäärien ahtautumisesta samoihin sisätiloihin (koulut, päiväkodit, työpaikat), jossa viruksille on hyvä mahdollisuus levitä ihmisestä toiseen. Tästä syystä pöpöt leviävät erittäin herkästi. Tartuntaan riittää pelkkä lähikosketus esimerkiksi erilaisten kosketuspintojen kautta, johon tartuntaa kantava henkilö on koskenut.
Flunssa voi iskeä yhtäkkiä, mutta yleisempiä flunssan ja nuhakuumeen ensioireita ovat aivastelu, vuotava nenä ja karhea kurkku. Myöhemmin voi esiintyä myös nenän tukkoisuutta, yskää, väsymystä, vatsavaivoja, korvien tinnitystä, lihaskipuja ja kuumetta. Kuumeesta puhutaan silloin, kun kehon lämpötila on noussut yli 38,5 asteen. Flunssan sairastaminen voi johtaa joissakin tapauksissa myös keuhkoputkitulehdukseen ja keuhkokuumeeseen. Pikkulapsille voi tulla myös korvatulehduksia. Nuhakuumeen oireet kestävät yleensä noin 1-3 viikkoa riippuen taudin ärhäkkyydestä ja sen hoitokeinoista.
Kun syysflunssa on jo päällä ja olo on kuumeinen, on syytä hakeutua lääkäriin ja keskustella mahdollisesta sairaslomasta, jotta ei tartuta pöpöjä esim. työyhteisön muihin jäseniin. Flunssa ei parane työpaikalla puolikuntoisena haahuilemalla ja stressaamalla, vaan kotona lepäämällä. Lepo onkin se tärkein asia, joka pitää muistaa. Anna kehon levätä äläkä rasita sitä turhaan liikunnalla tai urheilemalla. Huolehdi myös nestetasapainosta juomalla tarpeeksi vettä tai lämmintä teetä. Hyvä nesteytys tehostaa immuunipuolustusta ja lievittää oireita. Vältä kuitenkin alkoholia sekä kofeiinipitoisten juomien nauttimista, sillä kofeiini kuivattaa elimistöä. Nuhakuumeessa kannattaa välttää kofeiinipitoisen kahvin nauttimista. Myös alkoholi kuivattaa elimistöä ja saattaa heikentää immuunipuolustusta sekä altistaa erilaisille viruksille. Jos on kuumetta, silloin on syytä välttää myös turhaa ulkona liikkumista. Ota tarvittaessa kipulääkettä kuumeeseen ja oireiden lievittämiseen.
Huolehdi käsihygieniasta pesemällä kädet säännöllisesti. Niistä vuotava nenä puhtaaseen nenäliinaan tai talouspaperiin ja heitä paperi käytön jälkeen roskikseen. Älä sullo räkäistä paperia taskuun, sillä se saattaa pahimmassa tapauksessa vain pitkittää flunssan oireita kun taskut on täynnä muhivia pöpöjä. Käsien pesu on tärkeää erityisesti tartuntojen välttämisvaiheessa. Höyryhengitystä voi käyttää ennaltaehkäisevänä keinona, mutta se ei enää välttämättä auta siinä vaiheessa kun tauti on jo iskenyt. Aivastettaessa on hyvä laita nenäliina tai kyynärtaive suun eteen, että ei levitä pöpöjä kauemmaksi.
Kanakeitto
Paras keino flunssan torjuntaan on kehon immuunipuolustusta tukeva ruokavalion noudattaminen. Paras esimerkki tällaisesta immuunipuolustusta tukevia ruoka-aineita/ruokavaliosta on kanakeitto, jota on käytetty flunssan hoitoon jo yli vuosisatojen ajan. Useassa lähdekirjallisuudessa tulee vastaan erän juutalainen lääkäri 1100-luvun Egyptistä, joka jo silloin kehotti potilaita syömään kanakeittoa erilaisten keuhko-oireiden lievittämiseksi. Nyt kun muistelen omaa varhaisnuoruuttani ja lapsuuttani, niin kyllä äiti valmisti silloin aika paljon kanakeittoa ja sitä syötiin syksyisin sekä talviaikaan. Eikä silloin oltu juurikaan kipeitä. Kanakeitosta saa ilmeisesti virusten torjuntaan tarvittavia nesteitä, jotka vähentävät nuhakuumeeseen johtavaa tulehdusta. Kanakeiton tehoa on sittemmin myös tieteellisesti tutkittu, mutta siitä ei ole löydetty mitään yksittäistä ainesosaa, joka torjuisi flunssaa. Tutkijat ovat päätelleet kanakeiton tehon olevan peräisin kasvisten ja kanan yhdistelmässä. Tutkijoiden kanakeitosta löytyi seuraavia ainesosia: kana, siipikarja, sipulia, selleri, porkkana, palsternakka, persilja ja mausteina suolaa sekä pippuria. Mielestäni kanakeittoon voi lisätä hyvin myös valkosipulin ja inkivääriä.
Kanakeitto on hyvää, terveellistä ja myös edullista valmistaa. Erilaisia kanakeitto-reseptejä on netti täynnä ja ruokakaupasta löytyy kaikki tarvittavat ainesosat. Myös valmiit kanakeitot löytyvät ruokakaupan hyllyltä, mikäli ei jostakin syystä tee koko keittoa alusta loppuun itse.
Valkosipuli
Suosittelen valkosipulia kanakeiton tehon lisäämiseksi. Myös muita sipuleita saa lisätä omaan ruokavalioon niin paljon kuin itse tykkää. Kanakeiton tavoin myös valkosipulia on käytetty vuosisatojen ajan terveyttä edistämään. Valkosipuli sisältää kasvimaailman yhtä vahvinta antibioottista ainetta, nimeltään alisiinia. Valkosipulin tutkijat ovat todenneet valkosipulin auttavan pitämään flunssan loitolla. Erilaisissa kaksoissokko tutkimuksissa valkosipulin teho on todistettu kiistattomaksi. Kun yhdelle ryhmälle on annettu lumelääkettä ja toiselle ryhmälle valkosipulijauheuutetta, on tutkimuksen lopussa valkosipulia saaneilla merkittävästi vähemmän infektioita kuin niillä jotka ovat tutkimuksen aikana saaneet pelkkää lumelääkettä. Valkosipulia löytyy ruokakaupasta vihanneshyllystä tai myös edullisesti iHerb verkkokaupasta puristeina.
Hunaja ja propolis
Uusimpien tutkimusten mukaan kuume- ja yskänlääkkeet eivät tehoa. Parempi ja tehokkaampi vaihtoehto on hunaja, joka auttaa lievittämään oireita ja voi parhaimmillaan auttaa käyttäjää pysymään terveenä läpi syksyn ja talven. Maailman terveysjärjestö WHO mainitsee hunajan yhtenä nuhakuumeen parannuskeinona, sen terveyttä edistävien ominaisuuksien ansiosta. Hunajassa on monia viruksia, sieniä ja bakteereja tuhoavia ominaisuuksia, joihin tavanomaiset antibiootit eivät enää tehoa. Mikäli mahdollista, kannattaa suosia suomalaista lähi-hunajaa. Jos kuitenkin päädyt ostamaan hunajaa iHerbista, niin tässä muutama suositus.
Luontaistuotekaupasta löytyy monia laadukkaita hunajavalmisteita, joista suosituimpia ovat Y.S. Eco Bee Farms hunajavalmisteet. Y.S. Eco Bee Farmsin valmistama hunajan ja propoliksen sekoitus on yksi mun suosikeista ja jota olen myös tilannut kavereilleni. Jos et ole koskaan maistanut propolista, sen maku voi tuntua voimakkaalta, mutta hunajaan sekoitettuna se on niin hyvä että vie vaikka kielen mennessään. Propoliksesta ja sen hyvistä terveysvaikutuksista voisi kirjoittaa vaikka usean erillisen artikkelin, mutta lyhyeksi tiivistettynä propolis on aine jonka avulla mehiläiset tekevät mehiläispesästä steriilin paikan. Propolis tuhoaa bakteereja, viruksia, homesieniä. Propoliksen terveysvaikutukset on nykytutkimusten valossa todettu oikeiksi.
Probioottinen saippua
Käsihygienian tärkeyttä ei voi koskaan olla liikaa korostamatta. Ohhira probioottinen saippua on aivan ehdoton niille, jotka arvostavat luonnonmukaista saippuaa. Kun teolliset kemialliset saippuat tuhoavat joka pesukerralla ihon vastustuskykyä ylläpitävää kerrosta, niin Ohhiran palasaippua sen sijaan auttaa ihon hyödyllistä bakteerikantaa pysymään vahvana. Kemiallisissa saippuoissa on ongelmana se, että ne tappavat suurimman osan bakteereista, myös ne hyödylliset bakteerit jotka auttavat ylläpitämään immuunipuolustusta. Ja kun iholla ei ole suojaavaa bakteerikerrosta, pääsevät erilaiset virukset ja tuholaisbakteerit pesimään iholle ja ihon kosketuksen kautta sisäelimiin. Ja mistä johtuvat erilaiset allergiat tässä neuroottisen steriilissä yhteiskunnassa?
C-vitamiini
Kliinisten tutkimusten mukaan C-vitamiini vähentää flunssan oireita keskimäärin 20 prosentilla. Lääkealan ammattilaiset suosittelevat noin 1000 milligramman C-vitamiiniannosta päivässä välttääkseen sairastumasta nuhakuumeeseen. Uusimmat tutkimukset kuitenkin osittain kumoavat aikaisemmat väitteet C-vitamiinin flunssaa estävistä ominaisuuksista. Siinä mielessä C-vitamiini on kiistanalainen, mutta todistetusti C-vitamiini on voimakas antioksidantti. Antioksidantti on kemiallinen yhdiste, joka estää kehossa hapettumista ja solujen vaurioitumista. iHerbin C-vitamiinivalmisteita suosituimpia ovat Madre Labsin ja Now Foods:n C-vitamiinijauheet.
Muita mainitsemisen arvoisia luontaistuotteita ovat kurkuma, sitrushedelmät ja inkivääri. Näitäkin ruoka-aineita on tutkittu paljon ja niiden teho on todistettu. Erilaiset sitrushedelmät sisältävät paljon C-vitamiinia. Inkivääri taas sisältää paljon erilaisia luonnon omia kemiallisia yhdisteitä, joiden on todettu auttavan yleisimpiin nuhakuumetta aiheuttaviin viruksiin. Inkivääriä käytetään mausteena. Sopii mainiosti esimerkiksi kanakeittoon ja kanaruokiin.
Lopuksi vielä lohdutuksen sana. Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman ja sadat tuhannet suomalaiset sairastavat vuosittain flunssan. Flunssa kuuluu terveen ihmisen elämän kiertokulkuun, sillä emme elä steriilissä muovikupla-maailmassa, vaan avoimessa ja monikulttuurisessa ympäristössä, jossa infektioiden ja tautien välttely on mahdotonta. Viruksia ja infektioita on ollut olemassa koko olemassaolomme ajan. Se on vain hyväksyttävä ja sen kanssa on tultava toimeen. Aina voi tehdä parhaansa ja ennaltaehkäisemään sairastumista, mutta flunssaan sairastuminen ei ole maailmanloppu.
Mikä on flunssa?
Flunssa on vakiintunut lääketieteellinen termi, jolla tarkoitetaan virusten aiheuttamaa nuhaa, yskää ja kuumetta. Sen sijaan influenssa on asetta ärhäkkäämpi tauti, joka voi johtaa laajoihin epidemioihin. Influenssaa pyritään ennaltaehkäisemään ja estämään rokotuksilla. Jos haluaa välttyä influenssalta, on rokotus syytä ottaa jo hyvissä ajoin ennen flunssakauden alkua.Hengitystieinfektioita esiintyy tasaisin väliajoin ympäri vuoden. Hengitystieinfektioita aiheuttavat muun muassa influenssavirukset ja RS-virukset. Esimerkiksi useat virusperäiset epidemiat alkavat koulujen ja päiväkotien alkamisen jälkeen elokuussa ja jatkuvat sen jälkeen tasaisesti syyskauden loppuun saakka. RS-viruksen aiheuttamat infektioepidemiat lisääntyvät marras- ja joulukuussa ja varsinainen influenssakausi starttaa vasta vuodenvaihteen jälkeen. Useiden asiantuntijoiden mukaan hengitysinfektioiden lisääntyminen syksyisin johtuu suurten ihmismäärien ahtautumisesta samoihin sisätiloihin (koulut, päiväkodit, työpaikat), jossa viruksille on hyvä mahdollisuus levitä ihmisestä toiseen. Tästä syystä pöpöt leviävät erittäin herkästi. Tartuntaan riittää pelkkä lähikosketus esimerkiksi erilaisten kosketuspintojen kautta, johon tartuntaa kantava henkilö on koskenut.
Flunssa voi iskeä yhtäkkiä, mutta yleisempiä flunssan ja nuhakuumeen ensioireita ovat aivastelu, vuotava nenä ja karhea kurkku. Myöhemmin voi esiintyä myös nenän tukkoisuutta, yskää, väsymystä, vatsavaivoja, korvien tinnitystä, lihaskipuja ja kuumetta. Kuumeesta puhutaan silloin, kun kehon lämpötila on noussut yli 38,5 asteen. Flunssan sairastaminen voi johtaa joissakin tapauksissa myös keuhkoputkitulehdukseen ja keuhkokuumeeseen. Pikkulapsille voi tulla myös korvatulehduksia. Nuhakuumeen oireet kestävät yleensä noin 1-3 viikkoa riippuen taudin ärhäkkyydestä ja sen hoitokeinoista.
Miten hoitaa flunssaa?
Flunssaan hoidossa pitää muistaa välttää tarpeetonta lääkehoitoa. Tämän ovat sisäistäneet myös lääkärit, jotka eivät enää määrää esimerkiksi pikkulapsille yskänlääkettä niin paljon kuin aikaisemmin. Lasten ns. käypä hoito –suosituksen mukaan alle 2-vuotiaille ei suositella lainkaan yskänlääkettä, ja sitä vanhemmille lapsille vain poikkeustapauksissa. Tämä johtuu siitä, että useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu yskänlääkkeet tehottomiksi. Miksi siis määrätä sellaista (kallista) lääkettä, jolla ei ole mitään tehoa. Lääkäreille annetussa hoitosuosituksissa suositellaankin antamaan yli 2-vuotiaille yskän lyhytaikaiseen hoitoon hunajaa, joka on yskänlääkkeitä tehokkaampi vaihtoehto. Tutkijoiden mukaan hunajan teho perustuu siinä oleviin tulehduksia estäviin luonnon omiin antibioottisiin ainesosiin.Kun syysflunssa on jo päällä ja olo on kuumeinen, on syytä hakeutua lääkäriin ja keskustella mahdollisesta sairaslomasta, jotta ei tartuta pöpöjä esim. työyhteisön muihin jäseniin. Flunssa ei parane työpaikalla puolikuntoisena haahuilemalla ja stressaamalla, vaan kotona lepäämällä. Lepo onkin se tärkein asia, joka pitää muistaa. Anna kehon levätä äläkä rasita sitä turhaan liikunnalla tai urheilemalla. Huolehdi myös nestetasapainosta juomalla tarpeeksi vettä tai lämmintä teetä. Hyvä nesteytys tehostaa immuunipuolustusta ja lievittää oireita. Vältä kuitenkin alkoholia sekä kofeiinipitoisten juomien nauttimista, sillä kofeiini kuivattaa elimistöä. Nuhakuumeessa kannattaa välttää kofeiinipitoisen kahvin nauttimista. Myös alkoholi kuivattaa elimistöä ja saattaa heikentää immuunipuolustusta sekä altistaa erilaisille viruksille. Jos on kuumetta, silloin on syytä välttää myös turhaa ulkona liikkumista. Ota tarvittaessa kipulääkettä kuumeeseen ja oireiden lievittämiseen.
Huolehdi käsihygieniasta pesemällä kädet säännöllisesti. Niistä vuotava nenä puhtaaseen nenäliinaan tai talouspaperiin ja heitä paperi käytön jälkeen roskikseen. Älä sullo räkäistä paperia taskuun, sillä se saattaa pahimmassa tapauksessa vain pitkittää flunssan oireita kun taskut on täynnä muhivia pöpöjä. Käsien pesu on tärkeää erityisesti tartuntojen välttämisvaiheessa. Höyryhengitystä voi käyttää ennaltaehkäisevänä keinona, mutta se ei enää välttämättä auta siinä vaiheessa kun tauti on jo iskenyt. Aivastettaessa on hyvä laita nenäliina tai kyynärtaive suun eteen, että ei levitä pöpöjä kauemmaksi.
Flunssaa parantavat ruoka-aineet
Kanakeitto
Paras keino flunssan torjuntaan on kehon immuunipuolustusta tukeva ruokavalion noudattaminen. Paras esimerkki tällaisesta immuunipuolustusta tukevia ruoka-aineita/ruokavaliosta on kanakeitto, jota on käytetty flunssan hoitoon jo yli vuosisatojen ajan. Useassa lähdekirjallisuudessa tulee vastaan erän juutalainen lääkäri 1100-luvun Egyptistä, joka jo silloin kehotti potilaita syömään kanakeittoa erilaisten keuhko-oireiden lievittämiseksi. Nyt kun muistelen omaa varhaisnuoruuttani ja lapsuuttani, niin kyllä äiti valmisti silloin aika paljon kanakeittoa ja sitä syötiin syksyisin sekä talviaikaan. Eikä silloin oltu juurikaan kipeitä. Kanakeitosta saa ilmeisesti virusten torjuntaan tarvittavia nesteitä, jotka vähentävät nuhakuumeeseen johtavaa tulehdusta. Kanakeiton tehoa on sittemmin myös tieteellisesti tutkittu, mutta siitä ei ole löydetty mitään yksittäistä ainesosaa, joka torjuisi flunssaa. Tutkijat ovat päätelleet kanakeiton tehon olevan peräisin kasvisten ja kanan yhdistelmässä. Tutkijoiden kanakeitosta löytyi seuraavia ainesosia: kana, siipikarja, sipulia, selleri, porkkana, palsternakka, persilja ja mausteina suolaa sekä pippuria. Mielestäni kanakeittoon voi lisätä hyvin myös valkosipulin ja inkivääriä.
Kanakeitto on hyvää, terveellistä ja myös edullista valmistaa. Erilaisia kanakeitto-reseptejä on netti täynnä ja ruokakaupasta löytyy kaikki tarvittavat ainesosat. Myös valmiit kanakeitot löytyvät ruokakaupan hyllyltä, mikäli ei jostakin syystä tee koko keittoa alusta loppuun itse.
Valkosipuli
Suosittelen valkosipulia kanakeiton tehon lisäämiseksi. Myös muita sipuleita saa lisätä omaan ruokavalioon niin paljon kuin itse tykkää. Kanakeiton tavoin myös valkosipulia on käytetty vuosisatojen ajan terveyttä edistämään. Valkosipuli sisältää kasvimaailman yhtä vahvinta antibioottista ainetta, nimeltään alisiinia. Valkosipulin tutkijat ovat todenneet valkosipulin auttavan pitämään flunssan loitolla. Erilaisissa kaksoissokko tutkimuksissa valkosipulin teho on todistettu kiistattomaksi. Kun yhdelle ryhmälle on annettu lumelääkettä ja toiselle ryhmälle valkosipulijauheuutetta, on tutkimuksen lopussa valkosipulia saaneilla merkittävästi vähemmän infektioita kuin niillä jotka ovat tutkimuksen aikana saaneet pelkkää lumelääkettä. Valkosipulia löytyy ruokakaupasta vihanneshyllystä tai myös edullisesti iHerb verkkokaupasta puristeina.
iHerb suositukset flunssan torjuntaan
Hunaja ja propolis
Uusimpien tutkimusten mukaan kuume- ja yskänlääkkeet eivät tehoa. Parempi ja tehokkaampi vaihtoehto on hunaja, joka auttaa lievittämään oireita ja voi parhaimmillaan auttaa käyttäjää pysymään terveenä läpi syksyn ja talven. Maailman terveysjärjestö WHO mainitsee hunajan yhtenä nuhakuumeen parannuskeinona, sen terveyttä edistävien ominaisuuksien ansiosta. Hunajassa on monia viruksia, sieniä ja bakteereja tuhoavia ominaisuuksia, joihin tavanomaiset antibiootit eivät enää tehoa. Mikäli mahdollista, kannattaa suosia suomalaista lähi-hunajaa. Jos kuitenkin päädyt ostamaan hunajaa iHerbista, niin tässä muutama suositus.
Luontaistuotekaupasta löytyy monia laadukkaita hunajavalmisteita, joista suosituimpia ovat Y.S. Eco Bee Farms hunajavalmisteet. Y.S. Eco Bee Farmsin valmistama hunajan ja propoliksen sekoitus on yksi mun suosikeista ja jota olen myös tilannut kavereilleni. Jos et ole koskaan maistanut propolista, sen maku voi tuntua voimakkaalta, mutta hunajaan sekoitettuna se on niin hyvä että vie vaikka kielen mennessään. Propoliksesta ja sen hyvistä terveysvaikutuksista voisi kirjoittaa vaikka usean erillisen artikkelin, mutta lyhyeksi tiivistettynä propolis on aine jonka avulla mehiläiset tekevät mehiläispesästä steriilin paikan. Propolis tuhoaa bakteereja, viruksia, homesieniä. Propoliksen terveysvaikutukset on nykytutkimusten valossa todettu oikeiksi.
Probioottinen saippua
Käsihygienian tärkeyttä ei voi koskaan olla liikaa korostamatta. Ohhira probioottinen saippua on aivan ehdoton niille, jotka arvostavat luonnonmukaista saippuaa. Kun teolliset kemialliset saippuat tuhoavat joka pesukerralla ihon vastustuskykyä ylläpitävää kerrosta, niin Ohhiran palasaippua sen sijaan auttaa ihon hyödyllistä bakteerikantaa pysymään vahvana. Kemiallisissa saippuoissa on ongelmana se, että ne tappavat suurimman osan bakteereista, myös ne hyödylliset bakteerit jotka auttavat ylläpitämään immuunipuolustusta. Ja kun iholla ei ole suojaavaa bakteerikerrosta, pääsevät erilaiset virukset ja tuholaisbakteerit pesimään iholle ja ihon kosketuksen kautta sisäelimiin. Ja mistä johtuvat erilaiset allergiat tässä neuroottisen steriilissä yhteiskunnassa?
C-vitamiini
Kliinisten tutkimusten mukaan C-vitamiini vähentää flunssan oireita keskimäärin 20 prosentilla. Lääkealan ammattilaiset suosittelevat noin 1000 milligramman C-vitamiiniannosta päivässä välttääkseen sairastumasta nuhakuumeeseen. Uusimmat tutkimukset kuitenkin osittain kumoavat aikaisemmat väitteet C-vitamiinin flunssaa estävistä ominaisuuksista. Siinä mielessä C-vitamiini on kiistanalainen, mutta todistetusti C-vitamiini on voimakas antioksidantti. Antioksidantti on kemiallinen yhdiste, joka estää kehossa hapettumista ja solujen vaurioitumista. iHerbin C-vitamiinivalmisteita suosituimpia ovat Madre Labsin ja Now Foods:n C-vitamiinijauheet.
iHerb tuotesuositukset flunssan selättämiseen |
Muita mainitsemisen arvoisia luontaistuotteita ovat kurkuma, sitrushedelmät ja inkivääri. Näitäkin ruoka-aineita on tutkittu paljon ja niiden teho on todistettu. Erilaiset sitrushedelmät sisältävät paljon C-vitamiinia. Inkivääri taas sisältää paljon erilaisia luonnon omia kemiallisia yhdisteitä, joiden on todettu auttavan yleisimpiin nuhakuumetta aiheuttaviin viruksiin. Inkivääriä käytetään mausteena. Sopii mainiosti esimerkiksi kanakeittoon ja kanaruokiin.
Lopuksi vielä lohdutuksen sana. Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman ja sadat tuhannet suomalaiset sairastavat vuosittain flunssan. Flunssa kuuluu terveen ihmisen elämän kiertokulkuun, sillä emme elä steriilissä muovikupla-maailmassa, vaan avoimessa ja monikulttuurisessa ympäristössä, jossa infektioiden ja tautien välttely on mahdotonta. Viruksia ja infektioita on ollut olemassa koko olemassaolomme ajan. Se on vain hyväksyttävä ja sen kanssa on tultava toimeen. Aina voi tehdä parhaansa ja ennaltaehkäisemään sairastumista, mutta flunssaan sairastuminen ei ole maailmanloppu.
Last update:
October 26, 2014
Onko tuolla iherbissä myytävänä monivitatamiinia jauheena?
VastaaPoistaJos on niin laittakaa suosituksia mikä olisi paras tuote
Nainen 50+
Kiitos kysymyksestä. Suurin osa kaupoissa myytävistä monivitamiineista ovat pillerimuodossa. Jauheena olevia vitamiineja löytyy muutamalta valmistajalta. Hinnat ovat korkeampia, mutta laatu parempaa, koska vitamiinit on valmistettu luonnon omista raaka-aineista, eli lähinnä erilaisista superfoodeista. Tässä muutama jauheena oleva monivitamiinivalmiste:
PoistaEmerald Balance:n valmistama monivitamiinijauhe. Hinta dollareissa 31,60. Annoksia noin 30 päiväksi.
http://www.iherb.com/SGN-Nutrition-Emerald-Balance-Nutritional-Support-Plus-Chocolate-10-5-oz-285-g/16488
Amazing Grass:n monivitamiinijauhe. Hinta dollareissa 20,07 ja purkissa annoksia noin 30 päiväksi.
http://www.iherb.com/Amazing-Grass-Green-Superfood-Pineapple-Lemongrass-Flavored-7-4-oz-210-g/48721
All One:n monivitamiini ja mineraalivalmiste. Hinta 35,58 ja riittää myös 30 päiväksi.
http://www.iherb.com/All-One-Nutritech-Original-Formula-Multiple-Vitamin-Mineral-Powder-15-9-oz-450-g/4521
All One:n riisipohjainen monivitamiinivalmiste. Hinta dollareina 29,34 ja riittävyys 30 päiväksi
http://www.iherb.com/All-One-Nutritech-Rice-Base-Multiple-Vitamin-Mineral-Powder-15-9-oz-450-g/4995
Hei,
VastaaPoistaItsekkin luin tuosta kurkumasta. Jos ostaa esimerkiksi Meiran kurkuma jauhetta tai Meiran inkiväärijauhetta, jota käytetään esimerkiksi leivontaan, onko näissä kotitalouksille tarkoitetuissa mausteissa tallella tehoaineet vielä? En ole koskaan nähnyt kurkumaa muuta kuin maustehyllyissä. Kumpi on tehokkaampaa flunssan hoidossa kurkuma vai inkivääri?
Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä. Jos mahdollista, niin osta inkivääriä kaupan vihanneshyllystä ja pilko siitä paloja suoraan kuumaan teehen tai kuumaan veteen. Juoma nautitaan sen jälkeen kun vesi ei ole enää kiehuvaa (noin 40 C). Inkiväärijuomaa voi juoda myös kylmänä, mutta juoman teho on parempi lämpimänä. Juomaa voi maustaa esimerkiksi teelusikallisella hunajaa :)
PoistaOngelmana Meiran ja muiden mausteiden valmistajien kurkuma mausteissa on se, että ne on valmistettu eri tavalla kuin rohdos valmisteet. Mausteeksi valitaan yleensä kasvin halvimmat osat, kun taas rohdokseksi valitaan ne ravinnerikkaimmat ja kalliimmat osat kasvista. Tästä syystä mausteiksi valmistettavissa tuotteissa on vähemmän lääkinnällistä tehoa kuin luontaistuotteiksi tarkoitetuissa valmisteissa. Mausteissa saatetaan käyttää myös arominvahvisteita ja ylimääräisiä täyteaineita, joita ei puhtaista luontaistuotteista löydy. Sitten toisena asiana on ainakin itselläni vielä se kurkuman maku. Mulle kurkuman maku ei ole maailman miellyttävin maku, siksi en pysty nauttimaan sitä mausteena kovin suurina annoksina. Siksi otan kurkumat purkista. Suosittelen Himalaya Herbal Healthcare, Turmeric --> http://www.iherb.com/Himalaya-Herbal-Healthcare-Turmeric-60-Veggie-Capsules/3744
Se ei ole sieltä edullisemmasta päästä, mutta antaa kyllä rahoille vastinetta, eikä kapseleissa ole ylimääräisiä täyteaineita.
Inkivääri ja kurkuma ovat molemmat yhtä hyviä ja tehokkaita flunssan hoitoon. Inkivääri vahvistaa yleistä vastustuskykyä. Myös kurkuma parantaa vastustuskykyä, jonka lisäksi sen tiedetään torjuvan bakteereja ja viruksia.